sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Ajan kulkua


Olohuoneeni oli kaivannut kelloa jonkin aikaa ja löysinkin ison kellon joka sopii pöydän yläpuolelle kuin nenä päähän. Sain viikonlopuksi ihanan koiravahdin joka vielä ulkoiluttamisen lisäksi porasi reiänkin seinään kellolle, kiitos!
Aika juoksee vauhdilla, onneksi sen suunta on kohti kesää. Tänään alkavat yövuorot, joten kellojen siirto ei omaa sisäistä kelloani sotke tänä keväänä. Vaikuttaako kesäaikaan siirtyminen sinun rytmiisi?

7 kommenttia:

  1. Heips! En ainakaan myönnä että vaikuttaisi kellon siirto, tosin kun lomalla olen niin se kai auttaa=) Ihanaa tänään illalla kun pimeys tuleekin taas vähän myöhempään. Kevät on kiva juttu!

    VastaaPoista
  2. Olen aamuvirkku ja lisääntynyt valo ilahduttaa! Aamuisin kävelen työhön ja siinä virkistyy mukavasti. Kauniit helmihyasintit olet kellon seuraksi laittanut, kevättä sisustuksessakin!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kello! Kyllä tuosta kelpaa ajan kulumista seurata.

    Meillä siirryttiin kesäaikaan viikko sitten. Onneksi lapset on lomalla, muuten olisi saattanut olla maanantaiaamuna nuutuneita koululaisia. Kyllä viikossa on jo tottunut aika hyvin.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kello! Meillä on metsästetty kaappikelloa mutta vielä ei ole tärpänny. Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin välillä ihan hurjistutta, mutta onneksi suunta on kohti kesää :)

    VastaaPoista
  5. Tekisi mieleni sanoa, että ei, mutta olen tämän viikon ollut sen verran naatti, että uskottava se kait on. Että kellon siirto vaikuttaa. Toivottavasti tämä tästä tasaantuu.

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis kello ! Ja kyllä, rytmi menee ihan sekaisin jopa tuosta tunnin muutoksesta, INHOAN tuota jatkuvaa viisareiden vääntelyä :-/

    VastaaPoista