torstai 30. joulukuuta 2010

Pikkujaloille



Malli: Saartjes Bootees
Lanka: Drops Baby Merino
Puikot: 2,5

Kaveripiiriin odotetaan piakkoin syntyväksi peräti kolme tyttövauvaa, joille piti keksiä pientä lahjontaa. Nämä pikkutossut näyttivät vain niin suloisilta, että ne piti tekaista. Ne ovat niin pienet ja kevyet, että ne on helppo vaikka lähettää postissa, kun en kuitenkaan pääse ainakaan yhtä neitokaisista heti katsomaankaan. Väri ei ole kaikkein tyttömäisin, mutta ei kai kaiken tarvitsekaan olla vaaleanpunaista röyhelöä? En saanut kuvien väriä kunnolla säädettyä, todellinen väri on kyllä paljon pehmeämpi. Jos kerkeän, saattavat tossut saada kaverikseen vielä pienen myssyn...

maanantai 27. joulukuuta 2010

Pikku Neiti 9kk


Täytyy kai se myöntää, nyt on pikkupentu-aika jäänyt auttamatta taakse ja junioriaika alkanut. Kitty pääsi yhdeksännen kuukautensa kunniaksi kylpyyn ja sai ensimmäiset saparot. Ilme muuttui heti jotenkin vanhemmaksi. Oikeastaan turkki olisi jo kaivannut hiukan saksimista, mutta jääköön nyt toiseen kertaan... Tässä saatte ihailla virallisia pönötyskuvia, sainpas kerrankin näpättyä tytöistä oikein vakavan "perhepotretin".

Ja jottei postaus kävisi ihan liian viralliseksi, tässä pari lumikuvaa.



(Iltalenkillä kuultiin jo ensimmäiset rakettien pamaukset. Kitty vähän valpastui, muttei ainakaan vielä mitään sen kummempaa. Tämä on sen ensimmäinen uusi vuosi, joten hiukan jännittää miten se tulee suhtautumaan. Stella tuntuu ottavan paukkeen vuosi vuodelta rennommin. Toisaalta tiedän koiria jotka pidättävät vaikka vuorokauden ettei tarvitse ulos mennä. Uusi vuosi on monelle eläimelle vuoden pelottavinta aikaa...)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Pientä kaunista

Tällaiset ihanuudet sain tuliaisiksi, valintaan oli jostain kumman syystä vaikuttanut haikarateema... Kaunis setti, ja tuli tarpeeseen, nyt on kunnon terävät sakset joilla saa pieniäkin langanpätkiä siistittyä. Mittanauha vaikuttaa myös näppärältä. Kiitos vielä! Taustalla on kirppislöytö, iso liina johon on joku kerinnyt tekemään kauniin reikäompeleen reunaan ja hiukan aloittamaan kirjontaa, ehkäpä jatkan siitä jossain vaiheessa!

Pieni keinuhevonenkin on kirppislöytö, ajattelin hiukan tuunata sitä, mutta katsotaan, se on aika hauska noin värikkäänäkin. Keinutelkoon nyt makuuhuoneen ikkunalla... Hyasintteja laittelin, kaunis vanha Arabian kulhokin pääsi esille. Alemman kuvan taustalla vilahtaa joulukaktus joka taas villintyi kukkimaan. Se on ahkera, kukkii kaksi-kolme kertaa vuodessa. Kumma kasvi kun viihtyy hoivissani...


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Pitsejä ja kirjailuja

Tässä valmis tilkkutyö. Vanhoista lakanoista ja tyynyliinoista löytyi kauniita kirjailuja ja pitsejä, ja kangas itsessään on ihanan pehmoista. En tiedä kuka oli KK tai AP, mutta tuntuu mukavalta, että heidän kädenjälkensä säilyy tämän tyynyn muodossa.



keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tilkkuja



torstai 9. joulukuuta 2010

Hello, hello


Satuin törmäämään tähän malliin blogeja selaillessani, joten pakkohan tämäkin oli tehdä... Kittylle tätä tosin ei anneta, vaikka sitä kovasti kiinnostaisikin. Google translator on näppärä apuväline, vaikka ohje neuvoikin valmistamaan aseita käsien sijaan... Ehkä kaikki ei mennyt ihan justiinsa alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta kyllä tästä hahmon tunnistaa. Käytin melko paksua lankaa ja nelosen koukkua, joten HK:sta tuli 10cm korkuinen, pienempi voisi olla hauska vaikka avaimenperänä.

Mikään teemapostaushan tämä ei ole vai... Laitetaan nyt kuitenkin nämäkin kuvat: Tyttöjen lelukorinurkkaan löytyi kiva naulakko. Kassissa saakoon tästä lähin majailla vaikkapa leikkitauolla olevat lelut.


maanantai 6. joulukuuta 2010

Herkkuja


Viikonloppuna leivoin pitkästä aikaa, tällä kertaa muffinsseja. Resepti Mansikkamäen herkkujen seasta poimittu. Kuorrutus on tomusokeria, löysin ihania lumitähtikoristeita joten muffinssit saivat talvisen ilmeen lumisateen kunniaksi. Ja koska herkut menivät tuliaisiksi, en ostamalla suklaata rikkonut edes Lumiomenan suklaapelin sääntöjäkään, vai mitä?

Sunnuntaina sitten osallistuttiin Stellan kanssa Porvoossa agilitykisoihin. Ilma suosi, aste pakkasta ja reilusti lunta, ei tassutkaan kuraantuneet. Radat olivat kivat, ei mitään kauhean suuria kompia. Ja Stella tekikin hienosti töitä, tuloksena tuplanolla, hyppyradalta oli tosi lähellä kolmas. KKS oli hyvin edustettuna muutenkin, ja seuraan saatiin uusi agilityvaliokin. Tuubista löytyvät radat, jos jotakuta kiinnostaa katsoa. Kitty oli innoissaan Tyyne-enon tapaamisesta, sekin teki hienoa rataa kisoissa.

B-rata
A-rata

maanantai 29. marraskuuta 2010

Villaista villalle


Kittyn villapaita valmistui juuri sopivasti pakkasen kiristyessä. Malli on omasta päästä ja lanka taas seiskaveikkaa. Koko juuri sopiva. Resori pepun päällä tosin tahtoo taittua kaksin kerroin, siihen täytyy keksiä jotain, ehkä jalkalenkit? Puvun huppu on lähinnä koristeeksi, se ei kuvissa oikein taida erottua.
Kitty tykkää sukeltaa paitaansa, vaikka siitä tulikin pitkä pötkylä, kai se on jotenkin jännittävää... Tytöillä meinasi tekovaiheessa tulla kilpailua, kumpi saa sovittaa, Stella oli vähän mustasukkainen huomiosta. Sekin tarvitsee kyllä uuden, viimetalvinen mystisesti venähti liian isoksi käytössä..

Lauantaina olimme Kittyn kanssa taas näyttelyssä, Messukeskuksen pentunäyttelyssä siis. Tyttö oli mahdottoman reipas, vaikka päivä venähti pitkäksi kun kehä oli toista tuntia myöhässä. Viidestä pennusta Kitty valittiin rotunsa parhaaksi ja tyttö pääsi pyörähtämään vielä ryhmäkehäänkin. Hyvä arvostelu saatiin, se löytyy tyttöjen kotisivuilta kunhan kerkiän laittaa. Seuraava koitos onkin sitten "isojen tyttöjen" kesken virallisissa näyttelyissä, joskus keväämmällä varmaankin. Kuvat eivät onnistuneet lainkaan, Messarista on ennenkin ollut hankala saada kunnon kuvia, liekö ongelma valaistuksessa vai missä...
Vähän harmitti, etten kerinnyt lainkaan piipahtamaan Kädentaito-messujen puolella, koiriakaan ei saanut viedä omalta alueeltaan muualle. Eipä silti, ei varmaan olisi jaksanutkaan enää kierrellä muualla, kyllä näyttelyssä itsessään on ohjelmaa kylliksi. Mielenkiintoisia kojuja löytyi myös näyttelyalueelta, pääsin mm. hiplaamaan koirankarvalapasia, myös harmaan villakoiran villasta neulottuja. Pehmeitä olivat.

Stellallekin oli järjestetty ohjelmaa, siskoni vei sen HAU:n kisoihin joista tuloksena nollarata! Se pääsi samalle radalle poikansa Tyynen kanssa, joka myös teki nopean nollan. Ensi sunnuntaina kisaammekin sitten Porvoossa. Toivottavasti pakkanen hiukan hellittää siihen mennessä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Lumista ja rauhallista


Ensilumi saapui viimein tähänkin rannikon kolkkaan. Tytöt ovat innoissaan pikkupakkasesta, Kitty ihmeissään sille aivan uudesta valkeasta ilmiöstä. Maailma taitaa tuoksuakin ihan erilaiselta, kun joka nurkkaa pitää nuuskia. Kylmä viima täällä tosin puhaltaa, mutta pimeitä sadekelejä en ottaisi mistään hinnasta takaisin. Marraskuu muuttui yhtäkkiä aika siedettäväksi... Lumentulo jotenkin rauhoittaa kiirettä ja hidastaa tunnelmaa ja kotonakin on kiva puuhailla kaikenlaista. Lapset täytyy varustaa talvea varten ja Kittylle onkin puikoilla uusi villapaita, kun ei sillä raukalla ole vielä kunnon vaatteita. Nyt juuri putoilee ihan ohut uusi kerros lunta, uunissa hautuu tattaripuuro tytöille ja mukissa höyryää tee. Olo on mukavan raukea kahden yövuoron jälkeen eikä mihinkään ole kiire. Kodikasta ja rauhallista sunnuntai-iltaa sinullekin!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Kirjoja!


Osallistuin Leenan blogissa Vuoden kaunein kansi -äänestykseen, ja onni suosi kahdella kirjalla. Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet ja Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö odottavat ja houkuttelevat nyt hyllyssä lukuvuoroaan. Kiitos!
Sisilisko-kirjanmerkin tekaisin, ja se odottaa myös vuoroaan päästä hommiin...

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Woolly house

Sattumalta törmäsin tähän videoon. Hiukan lämpöä ankean harmaaseen marraskuuhun...

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pentunäyttelyssä


Vietimme Kittyn kanssa päivän Lohjan pentunäyttelyssä. Aurinkoinen ja kuiva sää suosi turkkia. Näyttely oli Kittyn ensiesiintyminen kehässä, itsellenikin ensimmäinen kerta koiraa esittäessä. Kitty esiintyi reippaasti ja seisoikin aika nätisti ja sai hienon arvostelun. Tytöstä tulikin rotunsa paras pentu! Palkinnoksi se sai ensimmäiset pokaalinsa. Päivän parasta antia oli kuitenkin uusi lelu, retuutusflamingo, mistä taisi tulla uusi lempilelu, kaikki muutkin halusivat sillä leikkiä... Näyttelyyn osallistui myös Kittyn sisko Sera, siitä on kasvanut kaunis neiti. Kaikki näyttelyyn osallistuneet pennut olivat 5-9kk vanhoja, joten vilskettä riitti. Hyvin kaikki jaksoivat kuitenkin keskittyä kehässä. Seuraavaksi haasteena on hioa esiintymistä varmemmaksi, seuraava koitos on muutaman viikon päästä Messukeskuksen pentunäyttelyssä.

Pihalla yritti vielä sitkeästi kukkia kesän viimeinen ruusu...

maanantai 1. marraskuuta 2010

Saltkråkanit

Ehdinpäs juuri ja juuri saamaan nämä ihanat Saltkråkanit valmiiksi ennen Sukkasadon loppua. Sanoinko jo että niistä tuli aika ihanat? Juuri sopivan pitkät ja pehmeät ja tismalleen omaan jalkaan sopivat. Malli oli mukavan sujuva neuloa, vaikka palmikkoa en taidakaan ihan hetkeen ottaa työn alle... Lanka on luonnonvalkoista seiskaveikkaa, saa nähdä, miten nyppyyntyy käytössä sitten. Nämä jalassa tarkenisivat Saariston lapsetkin tuulen tuivertaessa.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Ruusuja, ruusuja


Sateisen viikon piristykseksi piti saada jotain kaunista, keittiön pöydälle löysivät tiensä Pirkan Roosa nauha -ruusut, kaunis kimppu joka tuntuu vain jaksavan kukkia. Roosa nauha -päivä oli ja meni viime viikolla, mutta koko kuu on kampanjakuu.
Kittyn kanssa ollaan treenailtu näyttelykäyttäytymistä, tyttö pyörähtää ensimmäistä kertaa kehässä Lohjan pentunäyttelyssä marraskuun alussa. Katsotaan, miten sujuu, likassa kun on välillä virtaa kuin pienessä kylässä, miten mahtaakaan malttaa kun on muita samassa kehässä...

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Sammalta

Ruusunmarjat loistavat pensaissa kuin korut. Hieno syyspäivä tänäänkin, eikä ihan niin kylmäkään. Kitty veteli innoissaan vapaaksi päästyään isoja lenkkejä, linnut ovat alkaneet kiinnostaa sitä. Ja variksethan ihan kiusallaan härnäävät ja lähtevät vasta viime hetkellä karkuun. Luoksetulo toimii onneksi aika hyvin näinkin vaikeissa tilanteissa.

Löysin surffaillessani pari ihan mahtavaa kuvaa. Sammalgraffiteja, enpä ollut sellaisista kuullutkaan... Uuden Mustan blogista löytyy lisää tietoa ja ohjeita sekä linkkejä. Kannattaa kurkata myös pesugraffitilinkit, aika huikeita. Onkohan jo syksy liian pitkällä kokeilla johonkin seinään...


keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Lehtien kahinaa ja syysaurinkoa



Ihana syysilma, aurinko paistaa ja lehdet kahisevat mukavasti jaloissa. Kitty pääsi Miisun trimmattavaksi ja malttoi poseeratakin vähän. Stellan kanssa osallistuttiin juoksutauon päätteeksi HAU:n kisoihin sunnuntaina, kaksi hyppäriä joista toinen vielä melko sujuvakin. Ensilumi on saatu jo monessa paikassa, täällä sitä vielä odotellaan. Hauska nähdä miten pentu siihen suhtautuu, sen mielestä muutenkin kaikkeen uuteen pitää suhtautua vähintäänkin pienellä villiintymisellä...

tiistai 5. lokakuuta 2010

Jos metsään haluat mennä nyt...

Teimme tyttöjen kanssa ruskaretken Eläinten Viikon kunniaksi. Kiipeilimme korkealle kalliolle josta on hienot näköalat metsän yli kauas merelle. Mahtava auringonpaiste ja kirpeä ilma - syksyä parhaimmillaan. Kitty hyppeli uhkarohkeasti kiveltä toiselle, selvittiin sentään ehjin luin... Hauska miten maasto muuttuu niin pienellä matkalla, yhdessä kohtaa kalliota ja kitukasvuista mäntyä, toisessa kosteaa kuusimetsää...



Pienenä mielikuvitus lensi metsässä, hiidenkivien takaa hämähäkin seittien välistä saattoi hyvin kuvitella kohta mönkivän peikon tai keijukaisen. Kukahan tässä kolossa mahtaa asua?


Ehkä joku tällainen pieni metsänolento...

torstai 30. syyskuuta 2010

Kolmas kerta toden sanoo

Piilokuva: etsi kolmas jalka...

Nämä sukat valmistuivat jo toista viikkoa sitten Sukkasatoon, mutta ne odottivat kuvausta tähän asti. Bombadil-sukat Seiskaveikasta, 3,5 puikoilla. Kivan sujuva ja helposti muistettava mallikerta, vartta jatkoin hiukan pidemmäksi. Toisen sukan varren sainkin kutoa sitten ihan kolme kertaa, en tiedä mistä johtuu, että jälkimmäinen sukka tahtoo aina tulla tiukempaan kudottua vaikka yritän jopa ennakoida asian ja tietoisesti kutoa löysempää. Niin kävi nytkin, eipä olisi ensimmäinen varsi mahtunut jalkaan.
Mallikerran ajattelin vielä aloittaa eri kohdasta toisessa sukassa jotta olisin saanut sukat kivasti peilikuviksi, mutta aloitin toisen sukan niin innoissani, että koko juttu unohtui sen siliän tien. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja ihan nätit sukista tuli, sopivat syksyiselle ruskaretkelle.
Kuvankäsittelyohjelma vielä takkuili, joten kuva ei ole ihan paras mahdollinen. Kitty antoi ystävällisesti itsensä kuvausalustaksi, se oli lopen uupunut riehuttuaan puistossa Sysin kanssa.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Rättejä ja tunnustus


Pari tiskirättiä valmistui tällä viikolla, olivat juuri sopivaa mahdollisimman vähän aivotyötä vaativaa neulottavaa flunssapäiville. Lankana molemmissa Novitan Luxus Cotton, puikot 4,5. Vasemmanpuoleinen Chinese Waves Dishcloth ja oikeanpuoleinen Waffle-knit Dishcloth. Chinese Waves oli mukavan napakkaa neulosta, Waffle-knit taas aika kivan näköistä pintaa. Langan väri näyttää kyllä tosi plaisulta kuvissa, ihan noin mitäänsanomatonta se ei luonnossa ole...

Irmalta sain tällaisen kauniin syksyisen tunnustuksen, kiitos! Mitään erityisiä vaatimuksia tähän ei liittynyt, mutta laitan tämän nyt eteenpäin vaikkapa Marille ja Lumiruusulle, olkaa hyvät.

Oikein värikästä ja energiantäyteistä syksyä kaikille!