Malli: Kirjoneulesukat
Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot: 3,5
Koko: 39
Kirjoneule on minulle ihan uusi aluevaltaus (jos ei lasketa pientä harjoitelmaa koulun käsityötunnilla 15 vuotta sitten, se työ on toivottavasti poltettu...), siispä nämä sukat olivat omiaan tekniikkaharjoittelua varten. Lopputulos on "ihan kiva". Neulepinta on vähän löysää makuuni eikä ihan niin tasaista, mutta kyllä nämä jalan lämpimänä pitävät kuitenkin. Ja täytyy myöntää, sukka nro2 on selvästi siistimpi, eli vähän ehkä opinkin jotain tehdessäni. Luulen kuitenkin jatkossa pitäytyväni palmikoissa ja raidoissa.
Viikolla olen saanut hoivailla pientä potilasta, Stellalta poistettiin ilkeästi lohjennut poskihammas joka oli taatusti ollut melkoisen kipeä ennen kuin hölmö emäntä sen huomasi... Nukutuksesta heräilevä koira on niin säälittävä, ja suukin varmaan aika arka. Ensimmäinen päivä menikin pesässä peiton alla huilien. Nyt on tytön olo jo selvästi parempi ja sen on kovin vaikea käsittää miksi ulkona ei saa ottaa keppiä suuhun...
perjantai 27. tammikuuta 2012
maanantai 16. tammikuuta 2012
Punaista lämpöä
Malli: Palmikkosukat
Koko: 41
Lanka: Seitsemän veljestä
Puikot: 3,5
Lupasin tehdä ystävälleni pitkät sukat kotisukiksi. Hän asuu vanhassa maalaistalossa joten lämpöiset sukat ovat pakkasilla sisälläkin tarpeen. Värin valinta ei ollut vaikeaa sillä ystäväni rakastaa punaista. Käteeni osui seiskaveikan lämpimän punainen lanka ja malliksi valikoitui mukavan muhkea palmikko. Pientä muokkailua malliin tuli, sillä halusin tehdä tiimalasikantapään, kärkikavennuksetkin menevät hieman eri lailla. Sukka on kuvassa hieman väljä, käyttäjän jalkaan onnistuin arvioimaan koon juuri oikeaksi. Malli eteni mukavasti ja lopputulos oli ihanan muhkea. Täytyy ehkä laittaa puikoille toisetkin...
Seuraavaksi luvassa jotain hiukan kirjavampaa, kunhan saan puikoilta tipautettua.
lauantai 14. tammikuuta 2012
taitava tyttö
Postilaatikkooni oli tupsahtanut iloinen yllätys. Loppuvuodesta voitin ihmeekseni peräti muutamassa blogiarvonnassa, yksi niistä taitavan tytön. Häneltä oli salaperäinen paketti, josta kuoriutui laukku/projektipussukka, erikokoisia perhosnappeja sekä vielä skräppipapereita. Olinpa ihmeissäni pakettia purkaessani. Kiitos, taitava tyttö! Arvasitpa vielä, että tykkään perhosista :)
Kuvausalustana toimi olohuoneen uusi perheenjäsen. Sain äidiltä "hoitoon" vanhan jatkettavan pöydän ja neljä tuolia. Nyt on vanhalla kaapillakin seuraa. Pöydällä kukkii vielä talven viimeinen amaryllis.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Jäistä kauneutta
Kuka olisi uskonut että märkä pimeys voi yhdessä päivässä muuttua satumaaksi? Koko eilisen satoi lunta ja nyt maisema on aivan toisenlainen. Lumi tuo ihanasti valoa ja piristää. Meri on aivan ohuessa riitteessä, tänään auringonpaisteessa uskomattoman kaunis. Harmitti kun ei ollut kameraa mukana... Toivottavasti pakkasta kestäisi ainakin jonkin aikaa!
Malli: Maluka-huivi
Lanka: Nauravan lampaan Silkkivilla
Puikot: yllättäen nelosen bambu-Addit
Talven väreihin sopien keväällä Sny:ltä saamani kaunis turkoosi lanka valitsi itselleen mallin ja pääsi puikoille. Huivista tulikin aika nätti, mallikerta neuloutui nopeasti ja koko on juuri sopiva pikkuhuiviksi kaulaan. Materiaali on aika kevyttä, joten sopii sisälle tai vaikka keväällä kaulassa pidettäväksi. Tein yläreunaan hiukan leveämmän ainaoikein-kaistaleen, mutta se silti tahtoo harmillisesti rullautua. Onko muuta konstia kuin tehdä koko sileä osa ainaoikein?
Blogi on ollut melkoisen hiljainen vuodenvaihteen, nyt pitäisi taas hiukan vilkastua. Kiitos teille jotka käytte täällä kurkkimassa ja jaksatte kommentoida. Mukavaa ja inspiroivaa alkanutta vuotta kaikille neuleiden parissa ja muutenkin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)