keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Helteisenä päivänä


Ilma joen yllä on utuinen. Sudenkorennot sujahtelevat veden yllä, niiden varjot heijastuvat pinnasta. Pääskyset huutelevat pään yläpuolella. Aika pysähtyy.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ei sittenkään sateinen päivä

Päivä vierähti KV-näyttelyssä Helsingin Tuomarinkylässä. Suruliputus liehui koko päivän Norjan järkyttävien tapahtumien muistoksi. Niin kamalaa asiaa ei oikein haluaisi ajatellakaan tapahtuneen... Uhkaavat ukkospilvet roikkuivat ja kiertelivät ympärillä koko päivän, onneksi sadetta ei tullut huolimatta jyrinästä.

Kitty esiintyi hienosti, tuloksena VSP, serti ja ensimmäinen Cacib, ikää oli juuri tarpeeksi sen vastaanottamiseen. Suurkiitos kasvattajalle trimmamisesta taas tälläkin kertaa! Kehät pyörivät sutjakkaasti ja näyttelypaikka nyt on erinomainen, vielä kun sadekin pysyi loitolla ja mukavaa seuraa oli kehän laidalla :)

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Pieniä muutoksia

Keittiö sai piristystä uusilla keittiöpyyhkeillä, joiden helmaan ompelin koristenauhaa, ilme muuttui ihan erilaiseksi. Nauha on Karnaluksin löytöjä, onneksi ostin sitä reilummin, riittäisi vielä essunkin reunaan...

Pyykkipäivän kunniaksi vaihdoin vielä ihan uudet, kesäiset lakanatkin, tyynyliinassa ja pussilakanan helmassa on kivan vanhanaikaisesti napit suulla. Pitäisi vielä olla hiukan pitsiä kaveriksi...

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Neulojan apuri


Keinutuolista voi olla hyötyä yllättävissäkin paikoissa, kuten lankakilometrin kerimisessä... Lanka on pehmoinen ja kiiltävä Dropsin Lace - alpakkaa ja silkkiä. Vyyhti on jo puoleen väliin kulutettu.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Oletko miettinyt...

... miksi villakoirilla pidetään höpsöjä pompuloita päässä?

Näkyvyys on selvästi parempi :)

Villakoirien turkkia pidetään yleensä suuritöisenä, ja toki se vaatiikiin säännöllistä hoitoa pysyäkseen siistinä ja takuttomana. Niin paljon työtä siihen ei kuitenkaan liity, etteikö kuka tahansa siitä suoriutuisi. Paljon riippuu myös turkin pituudesta, näyttelyturkin kunnossapito vaatii tietysti enemmän aikaa kuin lyhyt kotitrimmi. Oli karvan pituus mikä tahansa, se vaatii pesun muutaman viikon välein, puhdas turkki ei ole "hienostelua" vaan koiran terveydenhoitoa! Ja puhtaalta tuoksuva, pehmeä koira on ihana ottaa kainaloon.

Stellan karva lyheni entisestäänkin, nyt se on korkeintaan parin sentin mittaista kauttaaltaan. Nyt on toivottavasti viileämpi olo näillä helteillä.

Tärkeä osuus turkinhoidon sujuvuudelle on kunnon välineet. Keväällä hankin uuden puhaltimen ja nyt niiin harmittaa etten hankkinut jo aiemmin. Turkinkuivausaika väheni puolella ja laite on näppärä käyttää. Tehokkaampiakin pelejä on olemassa mutta kun vain kahta koiraa kuivailen niin tämän riittää aivan mainiosti. Eikös olekin hieno vehje?


Seuraavaksi tytöt saavat punkinkarkoitteet niskaansa, täälläpäin pusikot suorastaan kuhisevat punkkeja. Aine karkoittaa myös hyttysiä, joten mökillä itikat saavat keskittää kaiken tarmonsa ihmisiin... ;)

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Kesäkatu

Kesäkadulla kulkiessa on parasta pitää silmänsä auki, eteen voi osua mitä vain. Puiden lomasta pilkistää jotakin punaista, mitähän se mahtaa olla?

Voi ei, joku on joutunut pulaan!


Kukahan näissä pikkutaloissa mahtaa asua? Siellähän jo kurkistellaankin ikkunasta, ehkä kesävieraita odotellen...

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Marjakausi alkoi!

Pitihän sitä tähänkin ryhtyä... Selailukirjaksi lainatun kirjan malli vei mukanaan ja pitsiä syntyy kuin huomaamatta. Melkoisen mukavaa puuhaa tuntuu olevan.

Mustikat ovat pihassa kypsyneet ennätysnopeasti, ovat ainakin viikon etuajassa! Kourallinen metsämansikoitakin löytyi kuppiin kaveriksi. Mustikat ovat ehdottomasti kaikkein paras kesäherkku. Kohta saadaan varmaankin jo herkutella kesän ensimmäisellä mustikkapiirakalla.

Kittyllä alkoi kesäloma, agilityn alkeiskurssin viimeinen kerta oli tänään. Jatkoa seuraa sitten elokuussa. Kitty oppi hurjasti kurssin aikana ja edistyi nopeasti, treenit kaksi kertaa viikossa varmasti auttoivat asiaa. Se on päässyt jyvälle agilityn ihanuudesta ja todella nauttii tekemisestä. Treenin jälkeen maistuu uni, uuden oppiminen on rankkaa puuhaa.