sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Ajan kulkua


Olohuoneeni oli kaivannut kelloa jonkin aikaa ja löysinkin ison kellon joka sopii pöydän yläpuolelle kuin nenä päähän. Sain viikonlopuksi ihanan koiravahdin joka vielä ulkoiluttamisen lisäksi porasi reiänkin seinään kellolle, kiitos!
Aika juoksee vauhdilla, onneksi sen suunta on kohti kesää. Tänään alkavat yövuorot, joten kellojen siirto ei omaa sisäistä kelloani sotke tänä keväänä. Vaikuttaako kesäaikaan siirtyminen sinun rytmiisi?

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Gorgeous

Sain tämän tunnustuksen Siniltä, kiitos kaunis! Blogissani kuulemma on herkkä tunnelma ja superihania villakoiria (niin onkin ;). Tunnustukseen liittyy kysymyksiäkin...

Milloin aloitit blogisi?
Ensimmäinen postaus on päivätty 21.3.2010, eli aikalailla tarkalleen vuosi sitten. Vuosi onkin hurahtanut hurjan nopeasti!
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogi alkoi koirablogina mutta laajeni nopeasti käsityöblogiksi. Kirjoitan silti myös kaikenlaisesta elämääni liittyvästä minkä kuvittelen kiinnostavan muitakin. Kuvat ovat myös olennainen osa blogia.
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Kaikki blogit ovat erilaisia ja eiköhän se liity ihmiseen näppäimistön takana. Pyrin pitämään blogia elävänä ja päivittämään kohtalaisen tiheään sekä kirjoittamaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Blogikoirat vilahtelevat teksteissä säännöllisesti.
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Ihan alkujaan halusin toimivamman päiväkirjan Stellan kotisivuille, ja siitä se ajatus sitten lähti.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Tällä hetkellä olen melko tyytyväinen blogini ilmeeseen. Kuvat voisivat tietysti olla laadukkaampia ja jonkin sortin kuvankäsittelyohjelmaa voisin opetella käyttämään.

Tunnustus on kiertänyt jo monissa seuraamissani blogeissa, mutta laitan tämän eteenpäin vaikkapa Päivikille, Hannalle sekä heikulle.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Maaliskuun SNY-paketti

Sain lähteä heti töistä tultua postiin pakettia noutamaan. Paketti oli niin lujasti kiinni etten saanut sitä ilman saksia auki joten hätäisen piti malttaa kotiin asti ;) Kaikenlaista kivaa oli Sny minulle kasannutkin. Kaksi kerää Regian valkoista lankaa, violetti rullamittanauha, käsintehtyä valkoista suklaata sekä pieni rasia. Rasiasta paljastui jotain suloista...

Ihanat Sny:n itse tekemät pienet silmukkamerkit! Rasiankin Sny oli itse tuunannut, rasiaa kiertävät pienen linnun varpaanjäljet. Sny toivoi kortissaan ettei valkoinen paketti toisi mukanaan enää lisää lunta mutta niin vain illalla alkoi sataa räntää... Ei se mitään, uusi lumi on vanhan surma, eikös niin!
Kiitos Sny taas mieleisestä paketista, silmukkamerkit varsinkin olivat suloiset ja tulevat tarpeeseen. Lupaan laittaa ne pian koekäyttöön. Aurinkoista ja lämmintä kevättä sinullekin!

Blogin lukijoihin oli vaivihkaa ilmestynyt useampi uusi lukija, tervetuloa, toivottavasti viihdytte! Kiitos myös kommenteistanne, niitä on mukava lukea!

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kasvua

Tarkalleen vuosi sitten Kitty oli tällainen pikkurääpäle. Se vietti ensimmäiset viikkonsa Viivi-emon hellässä hoivassa kuuden sisaruksensa kanssa.


Uuteen kotiin muuttaessa se oli jo alkanut näyttää ihan villakoiralta.


Alun rauhallisesta ja kiltistä pikkutytöstä on kasvanut energinen ja iloinen nuori neiti. Kitty rakastaa kaikkia ja on aina valmis toimintaan, erityisesti jos siihen liittyy juoksemista parhaan kaverin Morriksen kanssa. Villakoirana Kitty on nopea oppimaan uutta ja on utelias ja huumorintajuinen. Toiminnallisena tyttönä Kitty toivoo pääsevänsä keväämmällä agilityn alkeiskurssille, se on jo päässyt kokeilemaan muutamia esteitä ja tykästynyt lajiin kovasti. Se on tuonut Stellan päiviin lisää tapahtumaa ja niistä onkin tullut hyvät kaverit. Ensimmäinen vuosi on hujahtanut vauhdilla, vaikea uskoa että tyttö on jo noin iso...


Tässä kohtaa kuuluu varmaan kiittää myös kasvattajia (luette tätä kuitenkin) ihanista koirista ja avusta turkinhoidon, koulutuksen, aina saatavilla olevan hoitopaikan jne. suhteen. Kiitos!!!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Pikkukissoja


Lenkillä löysimme rohkeita pajunkissoja. (Tulppaanit kaupasta ;)
Puun oksassa keikkui iloisenvärinen pieni lintu.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kevään tuntua

Ensimmäiset lokit saapuivat näille rannoille eilen. Tänään ropisee ikkunaan kevään (vuoden) ensimmäinen vesisade. Kevään tuoksun ihan tuntee ilmassa hangista huolimatta. Tästä se lähtee, ihana, ihana kevät! Töissä saimme tänään (juuri niin, ihan 1,5 kk ennen lomakauden alkua) tiedoksi kesälomat. Ei mennyt yhtään niin kuin olin toivonut, mutta ei siitä sen enempää. Pääasia on, että loma on ihan ovella.
Puikoillakin kasvaa kevät.

Lankana kaunis ja keveä Regian bambulanka, puikkoina elämäni ensimmäiset Addin bambupuikot. Neule tuntuu syntyvän lähes itsestään, mielessä siintävät jo lämpimät toukokuun päivät.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Shopping



Teimme viikolla pikareissun Tallinnaan. Matkan päätarkoitus oli käydä Karnaluksissa, minne pääsin ensimmäistä kertaa. Mukana oli onneksi kokenut kävijä, muuten en varmaan olisi perille löytänytkään... Ihan ei siihen tavarapaljouteen ollut osannut varautua, hyllyjä penkoessa saisi kulumaan tuntitolkulla aikaa. Kaikenlaista ihanaa tarttuikin mukaan, kuten ensimmäisissä kuvissa esitellyt langat. Niitä olen nyt pari päivää hyplännyt ja miettinyt mitä ihanaa raaskisin niistä tehdä kesäksi. Lankojen lisäksi kassiin hyppäsi läjä Hello Kitty ja muita ompelumerkkejä, puikkoja, virkkuukoukkuja, nauhoja, askartelupapereita sun muuta mitä ei tässä voi vielä julkaista. Pitsi- ja pellavaosastoille emme ehtineetkään.


Muistiin seuraavaa käyntiä varten: enemmän rahaa mukaan ;) Pehmoiset merinot jäivät kassalle, sillä vain käteinen kelpasi. Lisäksi: enemmän aikaa. Paluumatkalla saimme pistää juoksuksi, muutaman tunnin maissaolo ei riittänyt mihinkään. Suunnitelmissa oli istua rauhassa lohikeiton ääressä ennen laivaan paluuta mutta se saa nyt odottaa seuraavaa kertaa. Myöhemmin keväällä täytyy tehdä uusintareissu rauhallisemmissa merkeissä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Tunnustelua

Monessa blogissa on pyörinyt erilaisia haasteita joissa on kerrottu asioita itsestä, joten tässä minultakin muutama "tunnustus" tänään virallisesti alkaneen kevään kunniaksi:

- tärkeimmät ihmiset minulle ovat oma perheeni
- olen onnekas saadessani työskennellä unelma-ammatissani mukavassa työporukassa
- rentoudun puikot kädessä tai hyvän dekkarin ääressä
- ehdotonta lempielokuvaa en osaa nimetä mutta Kirjava huntu ja Australia olivat hienoja
- huono tapani on lykätä tylsiä asioita aina tuonnemmaksi
- olen vilukissa mutta nautin myös kunnon talvesta. Kevät on kuitenkin lempivuodenaikani
- yksi parhaimmista asioista asuinseudussani on meren läheisyys
- yksi vielä toteutumaton haaveeni olisi oma pieni piha jossa kuopsuttaa

Siinähän tulikin jo jotain minusta. Laitan haasteen eteenpäin niille, jotka eivät vielä ole osallistuneet, olisi mukava lukea teistä lisää!