torstai 27. joulukuuta 2012
Puudelit käsissä
Malli: Villakoiralapaset
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 2,5mm
Näitä lapasia vilautin hieman jo aiemmassa postauksessa, nyt annettuani ne jo eteenpäin voin näyttää enemmänkin... Lapaset menivät siskolleni kuun alussa osana valmistujaislahjaa, teema sopi enemmän kuin hyvin. Villakoiran mallin olin joskus ottanut talteen vastaisen varalle ja jostain nappasin idean tassusta lapasen kärkeen, se näyttää kädessä hauskalle. Pientä säätämistä oli silmukoiden ja kuvioiden asettumisen kanssa. Sen lisäksi posottelin menemään niin että meinasin unohtaa peukalon kohdan kokonaan...Sopivat taisivat olla kuitenkin siskon käteen.
Lanka ei ihan ole parasta kirjoneuleeseen, neulepinta on aika pehmeää ja lanka pörrööntyy käytössä. Kuvat on otettu parin käyttökerran jälkeen ja alemmassa kuvassa pörrööntyminen näkyy aika hyvin. Lanka on kuitenkin ihan valtavan lämmintä, ja vaikka lapaset ovat ohuet ovat ne kirjoneuleen ansiosta käytännössä kaksinkertaiset. Näissä ei pitäisi sormien palella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)