sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pentunäyttelyssä


Vietimme Kittyn kanssa päivän Lohjan pentunäyttelyssä. Aurinkoinen ja kuiva sää suosi turkkia. Näyttely oli Kittyn ensiesiintyminen kehässä, itsellenikin ensimmäinen kerta koiraa esittäessä. Kitty esiintyi reippaasti ja seisoikin aika nätisti ja sai hienon arvostelun. Tytöstä tulikin rotunsa paras pentu! Palkinnoksi se sai ensimmäiset pokaalinsa. Päivän parasta antia oli kuitenkin uusi lelu, retuutusflamingo, mistä taisi tulla uusi lempilelu, kaikki muutkin halusivat sillä leikkiä... Näyttelyyn osallistui myös Kittyn sisko Sera, siitä on kasvanut kaunis neiti. Kaikki näyttelyyn osallistuneet pennut olivat 5-9kk vanhoja, joten vilskettä riitti. Hyvin kaikki jaksoivat kuitenkin keskittyä kehässä. Seuraavaksi haasteena on hioa esiintymistä varmemmaksi, seuraava koitos on muutaman viikon päästä Messukeskuksen pentunäyttelyssä.

Pihalla yritti vielä sitkeästi kukkia kesän viimeinen ruusu...

9 kommenttia:

  1. Meillä on Merin villakoiralle oma lelukoppa keittiössä, josta hän noutaa monenmoista retuutuslentoa, kun saapuu 'mamilaan'.

    Syksyn viimeinen ruusu on aina se dramaattisin!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Kittylle ja sinullekin tietysti!

    Kauniin värinen ruusu.

    VastaaPoista
  3. Liinu, vastaa viimeiseen meiliini. Ehkä haluat kuitenkin valita!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Kitty ylitti kaikki odotukset :)
    Kiitos Leena, laitoin sinulle viestiä!

    VastaaPoista
  5. Onnea matkaan Kitty & Raakel myös Messarin pentunäyttelyyn ja tuokaa taas ROP-pokaali kotiin ;)

    Terkuin,

    Satu & Yanic-iskä

    VastaaPoista
  6. Kiitos, ei paineita kuitenkaan ;)

    VastaaPoista
  7. Olenkohan minä täällä ensimmäistä kertaa vierailemassa? Tuli houkutus piipahtaa tänne, kun näin toisessa blogissa kommenttilaatikossa avatarkuvasi, eli ihanan koirantassun! :) Minä olen niin äärimmäisen eläinrakas, että kaikki söpöt eläimet aina houkuttavat luokseen :)

    Onnea näyttelymenestyksestä!

    VastaaPoista
  8. Kiva, Marika, kun piipahdit, tule toistekin! Kävin keräämässä matkakuumetta blogissasi...

    VastaaPoista
  9. Onnea kovasti Kittylle ja sinulle!

    VastaaPoista