tiistai 14. elokuuta 2012

Kesää kestää vielä


Kesäloma on vietetty mutta onneksi kesää on vielä vähän jäljellä. Lomasta sain nauttia kokonaiset neljä viikkoa putkeen, ja kyllä tuntuikin pitkältä lomalta. Osittain varmaan siksi etten ollut tehnyt suuria suunnitelmia, aikaa riitti ihan vain olemiseen.

Ehdin silti ainakin...
syödä mansikoita
grillata
ottaa aurinkoa
pestä mattoja
käydä mustikassa
viettää aikaa perheen kanssa
ihastella koiran ja kissan pentuja
hoitaa pientä leikkauspotilasta
saunoa
mökkeillä sekä perheen kanssa sekä kaveriporukalla
tutustua uusiin ystäviin
opetella ranskaa
käydä näyttelyssä ja agilitykisoissa
leikkiä turistia Helsingissä
shoppailla
lukea
...ja ihan vähän neuloakin.

Siivonnut en juuri lainkaan ja siltä täällä vähän näyttääkin.

Lomaltapaluu veikin vähän voimia. Töissä tapahtui melko suuria muutoksia lomani aikana ja kaikki huipentui sillä viikolla kun aloitin työt. Uuden opettelu verottaa yllättävän paljon vaikka työ itsessään onkin ihan samaa. Pikkuhiljaa alkaa uudet rutiinit löytyä joten eiköhän se tästä.
Blogin suhteen yritän nyt pientä ryhtiliikettä, mukava on ollut huomata että täällä on käyty kurkkimassa vaikka lomalla on oltukin päivitysten suhteen...

Toivottavasti olet nauttinut omasta kesästäsi, rentouttavaa lomaa myöskin niille joilla vielä loma jatkuu!



2 kommenttia:

  1. Toivottavasti pieni leikkauspotilas voi hyvin! Muuten ihania kesätunnelmia... Niin teksti kuin kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu, potilaalla on jo täysi vauhti päällä...

      Poista