tiistai 3. elokuuta 2010

Lankasotkua


Viimeiset lomapäivät vietettiin ystävien mökillä saunoen ja herkutellen. Rannassa oli aikamoiset aallot, ja Kitty uskaltautuikin vain kastelemaan tassunsa meressä. Muuten se nautti mökkielämästä - ja muurinpohjaletuista - täysin rinnoin. Leikittäjiä riitti.


Viikonloppuna kävimme tyttöjen kanssa pitkästä aikaa kisoissa Kouvolassa. Aivan mahtava ilma, vain 25 astetta, ja vähän tuulta. Olin harrastanut käsitöitä sen verran että väsäsin likoille viilennysloimet, mitkä toimivatkin valtavan hienosti. Kuvassa niistä vilaus. Päivän saldona oli kolme starttia ja kolme hyllyä sekä hyvää mieltä hienosti käyttäytyneistä koirista. Olkoon tämä lämmittelynä torstain ja lauantain kisaputkelle.

Kittykin harrasti hiukan käsitöitä. Laittelin rauhassa ruokaa keittiössä kun kohta olohuoneesta hyppeli tämä...



Iloinen villakoiranpentu kietoutuneena kolmeen villalankavyyhtiin, eihän sellaiselle näylle voi olla vihainen, vaikka aikamoiseksi selvittelyksihän se meni.

2 kommenttia:

  1. Eihän noille söpöläisille voi olla vihainen ;)
    Meillä kissat nuorempina sai aikamoista jälkeä aikaan, kerrankin oli ryijylangat (tyhmänä jätin kerät avonaiseen laatikkoon keittiön pöydälle) kieritetty moneen kertaan keittiön pöydän ja tuolien jalkojen ympäri ;)

    Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun osallistuit haasteeseen :)
    Laitatko viestiä osoitteeseen leenamattila@hotmail.com

    VastaaPoista