sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Syysarvontaa


Kävijälaskuri on vuoden aikana alkanut raksuttaa ihan uusia tuhatlukuja, kuusi tuhatta on viikonlopun aikana pyörähtänyt täyteen. Sen kunniaksi sekä pimenevien iltojen piristykseksi voisi olla pienen arvonnan paikka.
Säännöt ovat monesta blogiarvonnasta tutut:
yksi arpa kommentista, toinen lukijana olosta ja kolmas linkittämisestä omaan blogiin.
Osallistua voi 10.10 asti.
Palkintoa täydentelen vielä, joten pysyköön hetken arvoituksena. Luvassa ainakin jotain syksyn pimeyttä ja koleutta vastaan... Linkityksessä kuvana voi käyttää vaikka omenoita.

Viikonloppu on täällä herkuteltu omenoilla, sain ystävältä ison pussillisen herkkuja.
Syysmyrsky nostatti mökin rantaan pienen tulvan, meri nousi liiterille asti. Puita sai hakea kahluusaappaat jalassa. Onneksi vene oli tukevasti kiinni, vaikka maalle oli vedettynäkin.

Ilmojen viilenemistä ja kuulaita syyspäiviä odotellessa, mukavaa uuden viikon alkua sinulle!

35 kommenttia:

  1. Ilman muuta arvonnassa mukana ja kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  2. Minä oli eilen Mummolassa poimimassa omenat puusta kun yöksi luvattiin jo pakkaslukemia..
    Arvontaan mukaan kahdella arvalla :) :)

    VastaaPoista
  3. ihanaa, arvonta! Eli mukana arvonnassa! Seuraan blogiasi Vuodatuksen blogini kautta, eli mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  4. Moro moi!
    Mukana kahdella arvalla!
    Eipä ihme,että kävijälaskuri käy, kun sivut ovat mukavat lukea!

    VastaaPoista
  5. Yllätykset ovat kivoja, yhdellä arvalla mukana minäkin.

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukaan! Ihanan näköisiä omppuja..montakohan vuotta saan vielä odottaa, että omani tuottavat satoa..:)

    VastaaPoista
  7. Hei! Olen mukana arvonnassa kolmella arvalla. Nämä arvonnat on niin mukavia! Minunkin blogissa on sellainen menossa. Käyppä katsomassa. T Sanna http://jasmikentuoksu.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa hauskalta, mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
  9. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  10. No minä taidan olla vain yhdellä mukana, mutta toivottavasti se on sitten se oikea:)
    Muutaman omenan hain puusta (eipä siellä montaa ole ihan hyvää) ja laitoin viipaleita kuivuriin, kyl maistuivatkin aikas kivalle.

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa mukaan teillekin! En tiedä onko muilla ongelmia bloggerin kanssa, itse en pääse muokkaamaan sivuja tai postaamaan lainkaan. Kommentointi sentään onnistuu sekä omaan että muiden blogeihin...

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla osallistun. Ihana blogi sinulla. t. Leena

    VastaaPoista
  13. Hei. Olenkin mukana kolmella arvalla. Keksin vasta nyt kuinka linkittää nämä arpajaiset tuohon sivupalkkiin. "Oppia ikä kaikki" :D
    Hyvää syyssunnuntaita !

    VastaaPoista
  14. Mukana kahdella arvalla :) Ihania syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  15. Kolmella arvalla mukana.
    On tämä mukava blogi.

    VastaaPoista
  16. Arvonnat on kivoja :)
    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  17. Täytynee meidänkin huomenna käydä katsastamassa miten mökkiranta on selvinnyt Pirkko-myrskystä, toivottavasti perille pääsee kahlaamatta. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla (uutena) lukijana mukana. Jotain syksyn koleutta ja pimeyttä vastaan taistelevaan tässä nyt vähän kaivattaisiinkin..

    VastaaPoista
  19. Minä mukaan yhdellä arvalla. Toivon, että tuuri on mukana. :)

    VastaaPoista
  20. Olen ihan uusi lukija ja lukijaksi liittymisen jälkeen arvonnassa mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  21. Mukana yhdellä arvalla, tykkään yllätyksistä! Onneksi joulukin alkaa olla jo tosi lähellä..

    VastaaPoista
  22. Hei! vieläkö ehtiui arvontaan ;) kahdella mukana. Olen uusi kirjautunut lukija mut jostain syystä antaa kommentoida nimettömönä !
    Riitta Kotipurosta

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla heittäydyn vielä viime hetkillä mukaan arvontaan. Jotain mukavaa yllätystä tarvittaisiinkin nyt koleutta ja pimeyttä vastaan...

    VastaaPoista