maanantai 16. heinäkuuta 2012

Marjaherkuttelua



Mustikat ovat kesän herkku numero yksi. Niitä saadakseen ei edes tarvitse lähteä mökin pihaa edemmäs, keräsin puoli litraa hetkessä illan mustikkamaitohetkeä varten. Olemme pienestä asti kulkeneet mamman kanssa marjassa, tänäänkin lähdetään katsastamaan metsäapajat kunhan maa hiukan kuivahtaa illan sateen jäljiltä. Kuuluuko sinun kesääsi metsässä kulkeminen marjojen perässä?


Metsämansikoita löytyy kaivon reunalta, ison mansikan maku tiivistettynä pieneen pakettiin...
Pienenä mökin läheltä löytyi iso kivi aivan täynnä metsämansikoita, se jäi uudisrakentamisen jalkoihin. Marjoja ei muutenkaan enää löydy niin kuin ennen, kasvupaikat vähentyvät koko ajan.


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Aarteita


Sain äidiltä vanhoja kauniita pitsejä. Pitseillä on paljon tunnearvoa sillä ne on aikanaan käsin virkannut isoisotätini jonka mukaan olen saanut toisen nimenikin. Olin pieni kun täti kuoli joten tunnen hänet vain kuvista, mutta hänen kaunista kädenjälkeään on säästynyt vielä meillekin reunapitseissä, lakanoiden kirjonnoissa, sängynpäällisissä... Nämä pitsit haluaisin saada kauniisti esille, mutten tiedä mihin nämä raaskisi käyttää, leikkaamista en halua ajatellakaan.

Kiitos edellisen postauksen kommenteista, käsi alkaa olla jo käyttökunnossa ja uskallan jo ajatella neulomistakin, pieninä annoksina tosin. Hiukan aloittelin jo käsitöitä trimmauksen muodossa, Stella sai lyhyen kesäturkin ja näyttää nyt kovin sporttiselta mummolta. Alemmassa kuvassa siis kaksi suurinta aarretta, Stella täytti juhannuksena jo kahdeksan vuotta, onneksi ikää ei vielä juurikaan huomaa.