torstai 27. joulukuuta 2012

Puudelit käsissä


Malli: Villakoiralapaset
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 2,5mm

Näitä lapasia vilautin hieman jo aiemmassa postauksessa, nyt annettuani ne jo eteenpäin voin näyttää enemmänkin... Lapaset menivät siskolleni kuun alussa osana valmistujaislahjaa, teema sopi enemmän kuin hyvin. Villakoiran mallin olin joskus ottanut talteen vastaisen varalle ja jostain nappasin idean tassusta lapasen kärkeen, se näyttää kädessä hauskalle. Pientä säätämistä oli silmukoiden ja kuvioiden asettumisen kanssa. Sen lisäksi posottelin menemään niin että meinasin unohtaa peukalon kohdan kokonaan...Sopivat taisivat olla kuitenkin siskon käteen.

Lanka ei ihan ole parasta kirjoneuleeseen, neulepinta on aika pehmeää ja lanka pörrööntyy käytössä. Kuvat on otettu parin käyttökerran jälkeen ja alemmassa kuvassa pörrööntyminen näkyy aika hyvin. Lanka on kuitenkin ihan valtavan lämmintä, ja vaikka lapaset ovat ohuet ovat ne kirjoneuleen ansiosta käytännössä kaksinkertaiset. Näissä ei pitäisi sormien palella.


14 kommenttia:

  1. Empä oo koskaan nähny näin upeita lapsia, oikein koiraihmisen toive lapaset.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat!!! Tämän talven mukavin lapasmalli ja kauneimmat lapaset! Tykkään kovasti :). Hienot. Pörrööntyminen sopii villakoira-teemaan hyvin :-).

    VastaaPoista
  3. Kauniit!
    Muistatko yhtään mistä tuon puudelikuvion bongasit? Villakoiran omistajana olisi tosi kiva käyttää kuvaa itsekkin jossain.

    VastaaPoista
  4. Jostain syystä mun kone varoittaa joka kerta tänne sun blogiin tullessa, että havaittu epäilyttävä verkko-osoite ja sen toiminta suljetaan. Voisko sulla olla täällä jossain linkki jonnekkin, jossa on jotain epämääräistä? Onko muilla samaa ongelmaa vai onkohan mun virustorjuntaohjelma vain jotenkin turhan tarkka?

    VastaaPoista
  5. Sori kun täytän sun blogin kommenteillani, mutta selvitin asiaa ja mun kone herjaa ton sun osoiterivin ikonin takia. Ei muut koneet oo koskaan herjannut, joten ehkä tää mun minikannettava on vaan vähän sekaisin :P .

    VastaaPoista
  6. Kiitos!
    Miia-Rebekka, hyvä vaan kun kerrot! En ole muilta kuullut tuollaisesta ongelmasta, kerrothan jos homma jatkuu?
    Tähän hätään en yhtään muistanut mistä mallin kaivoin, pitäisi aina merkitä heti tarkkaan ylös mistä mitäkin talteen ottaa... :/

    VastaaPoista
  7. No niin söpöt tumput, tai puntut kuten mummun mussukka sanoo.

    VastaaPoista
  8. Puudeli-lapaset on ihanimmat tumput mitä oon ikinä nähnyt !!!Ihan parhaat !!
    ¨Mutta on sun koiratkin ihania...tällä käyn aina välillä niitä muruliineja ihailemassa kun koiran ikävä tulee....

    Ei voi olla söötimpiä lapasia ...onko noihin jossain ohjetta saatavilla ?
    ..voisin ehkä ruinata erästä ystävääni kutomaan tuollaiset mulle kun oon ite neuletaidoton :D

    Ootteko te taitavat neulojat koskaan nähneet netissä mitään samantyylistä hienoa lapasmallia jossa olisi KISSA?? ! :)

    VastaaPoista
  9. Tällä mun pöytäkoneella ei herjaa yhtään, joten kai tuossa mun kannettavassa on nyt vaan vähän liian tarkat suojaukset :D .

    Lumiruusu: Mulle tuli heti mieleen tämä malli: http://www.ravelry.com/patterns/library/cat-mittens

    VastaaPoista
  10. Tosi ihanat lapaset!

    VastaaPoista
  11. Upeat lapaset!
    Tuollaisista tyttäreni varmaan ylistäisi äitinsä korkealle. Olen vaan niin laiska neulomaan lapasia.

    VastaaPoista
  12. Oho, onpas hienot! Tykkään tosta tassukuviosta toisella puolella. :)

    VastaaPoista