torstai 8. joulukuuta 2011

Sukkia ja näyttelyä


Malli: Nuttus-sukat
Lanka: Seitsemän veljestä Raita
Puikot: Kolmoset

Heikun blogista löytyi taannoin kiva sukkamalli joka päätyi kokeiluun. Nätit sukat tulikin, kuvaus vaan oli taas haaste. Lopulta piti nostaa jalka pöydälle jotta edes joku tarkka kuva tulisi... Lisäsin kantapään jälkeen pari silmukkaa sekä tein jalkaterään yhden mallikerran lisää, ihan pikkuisen naftit ovat omaan 39 jalkaan kuitenkin. Tiimalasikantapää onnistui ihmeen hyvin ensimmäiseksi kerraksi, aavistuksen löysäksi silmukat ehkä jäivät. Täytyy kokeilla seuraaviinkin sukkiin, tuntui ainakin omaan kantapäähän osuvan hyvin.

Mutta lanka. No, värihän on kaunis. Muuten en ymmärrä miksi ihmeessä sorruin taas seiskaveikan Raitaan. Syksyllä jo totesin, että lanka tuntuu kovalta käteen, lieneekö väriaineen syytä? Mutta sen lisäksi lanka kului käytössä ennätysnopeasti. Alle kahden kuukauden sukat olivat nyppyyntyneet kamalaksi, ihan kuin olisivat olleet kaksi vuotta kovassa käytössä... Yksivärinen seiskaveikka on minulla ainakin kestänyt käytössä ja pesuissa ihan hyvänä. Millainen kokemus teillä on kyseisestä langasta, oliko kyse vain yksittäisestä kerästä/erästä? Ajattelin ensin antaa nämä sukat lahjaksi, mutten taida kehdata jos ne menevätkin heti huonoiksi. Kerien loput päätyvät varmaan perussukkien varsiin, jos eivät siellä niin nyppyäisi.


Jottei postaus menisi ihan valitukseksi, loppuun täytyy laittaa Kittyn kuva viime viikonlopulta. Olimme Messukeskuksessa vuoden suurimmissa koitoksissa, Voittaja- ja Helsingin Voittaja -näyttelyissä. Ison hallin laajennus teki tilan paljon avarammaksi ja valoisammaksi, hienolta näytti. Kitty esiintui hienosti kehässä ja harrasti pientä tuomaripeliä nuolemalla tuomaria korvasta. Se kannatti, Kitty oli toiseksi paras narttu ja sai sertin, upea saavutus kovassa kisassa. Mukava oli myös nähdä kehässä Kittyn isä sekä puolisisko joka sai Helsingin Juniorivoittaja-tittelin.


Kasvattajalle taas suuri kiitos kauniista trimmistä ja koutsaamisesta!

4 kommenttia:

  1. Minusta nuo palmikkosukat on upean väriset,kuin puolukkaa tai karpaloa,ihanan lämmin ja jouluinen väri !
    ja palmikot on tietty kauniita,olet Sinä taitava !!

    Onnea,onnea Kittyn sertille,hieno saavutus !
    Kaunis Kitty näyttely-trimmissään ihan Prinsessa !

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat!

    Oman kokemuksen pohjalta väittäisin laadun heikkouden olevan värikohtaista. Olen tehnyt sellaisesta sini-ruskea sävyisestä raitalangasta isäpuolelleni sukat ja ne ovat ahkerasta käytöstä huolimatta siistissä kunnossa. Grafiitinharmaasta neulotut menivät parissa viikossa ihan kaamean näköisiksi.

    Voihan se toki olla ihan eräkohtaistakin. Olen vain monen muun langankin kohdalla huomannut, että eri värit kestävät eri tavoin käytössä.

    VastaaPoista
  3. oi, olipa hauska yllätys huomata että malli on päässyt neulottavaksi! :) tosi tasaista jälkeä, vau. onnea sessun menestyksestä!

    VastaaPoista